Etusivu / Ajankohtaista / Vanhemmaksi neurokirjolla -kurssi

Vanhemmaksi neurokirjolla -kurssi


Julkaistu:

Kategoria:

Kirjoittaja:

Verkkouutinen julkaistu 3.2.2026

Vanhemmaksi neurokirjolla – uusi kurssi antaa tukea ja toivoa vauva-arkeen

Maksuton uusi kurssi tarjoaa tukea vauvan vanhemmille, joilla on neurokirjon piirteitä. Kurssi auttaa sekä vanhemmuuteen valmistautuvia että pienen vauvan kanssa eläviä vanhempia löytämään keinoja arjen sujuvoittamiseen ja oman jaksamisen vahvistamiseen. Kurssi sopii myös ammattilaisille. 

Neurokirjolla olevat vanhemmat eivät ole pieni erityisryhmä. Neurokirjolla olevia vanhempia on vauvaperheissä huomattavasti enemmän kuin usein tunnistetaan. Arviolta 5–10 prosenttia aikuisista on neurokirjolla tai heillä on merkittäviä neurokirjon piirteitä. Monilla vanhemmilla ei ole diagnoosia ja erityisesti naisten sekä korkeasti koulutettujen nuorten aikuisten neurokirjon haasteet jäävät usein tunnistamatta.

Vanhemmuutta voivat haastaa esimerkiksi vaikeudet toiminnanohjauksessa, keskittymisessä, tarkkaavaisuudessa ja tunteiden säätelyssä sekä sosiaalisten suhteiden kuormittavuus. Neurokirjon piirteet voivat tuoda vanhemmuuteen myös erityisiä vahvuuksia, kuten luovuutta, innostusta ja vahvaa läsnäoloa. 

Moni kertoo, että vauvan tuomat muutokset konkretisoituvat vasta arjessa.

– Ajatukseni vanhemmuudesta olivat vain teoriatasolla. En olisi osannut ajatella konkreettisia muutoksia. Koen myös, ettei näistä puhuttu neuvolassa tarpeeksi, oletus oli, että tuleva vanhempi osaisi katsoa elämää pidemmälle kuin seuraavaan päivään, kertoo vanhempi, jolla on ADHD.

Tutkimusten ja kokemusten mukaan neurokirjolla olevat vanhemmat kokevat keskimäärin enemmän kuormitusta, aistiherkkyyttä ja stressinsäätelyn haasteita, mutta hyötyvät erityisesti ennakoitavuudesta, selkeistä ja konkreettisista ohjeista, sensitiivisistä palveluista sekä luonto- ja kehollisista säätelykeinoista.

Nuorten ja nuorten aikuisten keskuudessa myös yhä useampi pohtii, kuuluuko vanhemmuus omaan tulevaisuuteen. Pohdinta koskettaa erityisesti neurokirjolla olevia, joille vanhemmuuteen liittyy usein pelkoa ja epävarmuutta omasta jaksamisesta, aistiherkkyydestä sekä siitä, periytyvätkö neurokirjon piirteet myös lapselle.

– Pohdin selviänkö vanhemmuudesta. Kuormittaako se liikaa? Saanko liikaa aistiärsykkeitä lapsesta? Jaksanko huolehtia lapsesta silloinkin, kun oma jaksaminen on koetuksella, kuvaa eräs neurokirjolla oleva vanhemmuutta pohtiva.

Tukea vanhemmuuteen on tarjolla. Ensi- ja turvakotien liiton palveluissa neurokirjolla olevia vanhempia kohdataan usein. ADHD-liitto, Autismiliitto, Suomen Kielipolku SLI ry, Suomen Tourette- ja OCD-yhdistys sekä Äidit irti synnytysmasennuksesta Äimä ry tarjoavat tietoa ja tukea perheille.  

Kurssi auttaa löytämään uusia keinoja arkeen

Kasvavaan tarpeeseen vastaa uusi kurssi, joka on suunnattu erityisesti neurokirjolla oleville vanhemmuuteen valmistautuville sekä vauva-arjen alussa oleville vanhemmille. Kurssi on ensimmäinen erityisesti vauva-ajan erityisyyttä huomioiva kurssi vanhemmalle, joka on itse neurokirjolla.

Kurssille osallistuminen ei edellytä virallista diagnoosia. Monelle vanhemmalle diagnoosi tulee vasta lapsen syntymän jälkeen kuormituksen kasvaessa ja osa ei saa tai välttämättä tarvitsekaan diagnoosia. Kurssi sopii myös ammattilaisille, jotka kohtaavat työssään neurokirjolla olevia vauvaperheiden vanhempia ja haluavat syventää osaamistaan. 

Kurssilta löytyy keinoja arjen sujuvoittamiseen ja oman jaksamisen vahvistamiseen. Kurssi on rakennettu huomioiden erilaiset oppijat. Kurssi sisältää paljon tehtäviä, videoita, kuvia ja mahdollisuuksia omaksua tietoa monin tavoin. Kurssilla on paljon kokemustietoa, vauvan vanhempien kokemuksia ja arjen esimerkkejä. 

– Ammattilaisena voi luvata tekevänsä parhaansa auttaakseen ja ymmärtääkseen. Vanhemmalle voi sanoa: auta minua ymmärtämään tarpeitasi, jotta voin tukea sinua parhaalla mahdollisella tavalla, kertoo Outi Rantakylä, vauvaperheohjaaja Keski-Suomen ensi- ja turvakoti ry:stä.

Rauhallinen ja myötätuntoinen kohtaaminen on keskeistä.

– Kohtaaminen, jossa asiakas tuntee itsensä hyväksytyksi ja ymmärretyksi, voi kannatella pitkään ja vahvistaa toivon kokemusta, toteaa Rantakylä.

Kurssi on kehitetty yhteistyössä Ensi- ja turvakotien liiton, ADHD-liiton, Autismiliiton, Suomen Kielipolku SLI ry:n, Suomen Tourette- ja OCD-yhdistyksen sekä Äidit irti synnytysmasennuksesta Äimä ry:n kanssa. Sisältöön on vaikuttanut myös laaja joukko kokemusasiantuntijoita.

Kurssin tavoitteena on vahvistaa vanhempien luottamusta omiin kykyihinsä ja tukea ammattilaisia kohtaamaan neurokirjolla olevat vanhemmat entistä paremmin. 

Yhteystiedot

Pirjo Kotkamo
asiantuntija, Vaativa vauvatyö
Ensi- ja turvakotien liitto

Comments